Tervetuloa uusille sivuilleni!

SomaStyle | Heli Alatalo, Cafe Soma Oy.

Tuntuu kuin keväästä ja siitä, kun korona kaatoi kahvilani fyysisesti ( ei henkisesti ) isän autotalliin on jo ikuisuuksia aikaa. Nyt ollaan tässä, enkä tiedä miten lähtisin tätä purkamaan, että te pääsisitte jyvälle meiningistäni. 

Olen bloggaillut jo toistakymmentä vuotta. Itseasiassa koen olevani ensimmäisiä täkäläisiä, jotka bloggaili täällä seuduilla. Vuosi oli muistaakseni jotain 2007-2008. Pidin Helin Kanttiini-blogia tuolloin. Se alkoi viattomasta kakkujen kuvailusta ja leivosten reseptien jakamisesta, kahvilaa kun pidin jo silloin. Muistan, että bloggailin myös posliininmaalauksesta tuolloin. Pikkuhiljaa aiheet kuitenkin kävivät henkilökohtaisimmiksi ja henkilökohtaisimmiksi. Aloin pohtia henkisen kasvun juttuja, sekä elämääni tosi avoimesti siellä. Se oli ihanaa minusta. Tykkäsin kovasti. Tykkään luoda ja kirjoittaminen on yksi luovuuden huikeimmista muodoista. 

Bloggailin myös paljon yrittäjyyden ja etenkin kasvuryrittäjän kohtaamista paineista ja opeista. Tässä mulla oli jo “ Helimäistä elämää” – blogipohja, joka löytyy yhä netistä. Tuntuu, että elämä oli yhtä kontallaan kompurointia yhteenväliin ihan joka elämän osa-alueella. Siinä olikin välillä sitten sellainen vaihe, etten halunnut kirjoittaa enää. Laajensin kahvilaa, uuvuin ja erosin silloisesta avomiehestäni. Tai olisin kyllä halunnutkin ehkä kirjoittaa, mutta tiennyt miten, kun olin niin jumissa kaiken kanssa. Pää ja kroppa ei aina toimi stressissä etenkään synkassa. Itse pystyisin myös  olla avoin ihan mistä vaan aiheesta, mutta aina on pitänyt ottaa luonnollisesti huomioon, että voin puhua ainoastaan itsestäni, enkä muista, jotka elämääni ja haasteisiini ovat liittyneet.  Kaikki eivät ole yhtä avoimia ja se on ymmärretävää tietenkin. Siksikin monien käänteiden lomassa kirjoitukset ovat sitten jääneet vaan ja olen keskittynyt ihan elämään ja haasteista selviytymiseen.  

Monesti on tullutkin tilanne että nyt haluaisi kirjoittaa, mutta on tapahtunut vaan niin paljon asioita, ettet tiedä enää mistä lähteä, mistä aloittaa. Kun joka aiheista saisi lähes romaanin aikaiseksi. Pitääkin jotenki koettaa palastella tätä juttua nyt ja aloittaa jostain, sillä palan halusta päästä jakamaan teille kaikkia juttujani mitä olen kohdannut ja oppinut. Nähnyt ja kokenut. 

Mulla on monesti käynyt mielessä kirjoittaa kirja kaikesta kokemastani, aloittaa se ainakin. Ja katsoa sitten vuosien päästä minne pisteen laittaa. Vaikka ihan itselle terapiaksi  ja jälkeläiselleni muistoksi, jos ei muuta. Tämä on ollut nimittäin hurjaa aikaa, etenkin nämä viimeiset vuodet ja loppuhuipentumana tämä koronahärdelli, joka pisti kaiken uusiksi ykskaks. Tekisi tosi hyvää dokumentoida, mitä tapahtui. Etenkin nyt korona-aikana, mitä mie kahvilayrittäjänä koin ja tein keväällä. Entäpä fiilikset nyt? Tässä menee sen seitsemän polkua minulla yhtäaikaa ja niitä on mm. oma koko henkilökohtainen elämäni ja parisuhderintama, yksinhuoltaäitiyden yhdistäminen yrittäjyyteen, yritystarina on oma polkunsa, harrastukset työnä yksi polku, extra harrastukset kuten majoitustoiminta ja sitten on vielä ollut kokopäivätyökin tässä viimeisen puolen vuoden aikana. Välillä murskasin jalkanikin ja se oli viime kevään mulla kipsissä 6 vkon ajan. Yhä toivun tästäkin, joten kuntoutusprosessikin on päällä. Että paljon on kuvioita tällä mimmillä menoillaan ja välillä tosiaan tunnit loppuu kellosta kun haluan kaiken tehdä kuitenkin mahdollisimman hyvin. Tälläkin on toisaalta hintalappunsa, mikä sekin oma stoorinsa. Mutta elämä on valintoja ja nyt valitsen näin. Pidän tästä hetkestä kovasti kaiken uuden edellä. Tykkään haastaa itseäni ja olen tottunut elämän paineen alla. Toimin paineessa parhaiten. 

Näistä kaikista yllämainituista aiheista kuitenkin lisää myöhemmin, pikkuhiljaa tipotellen. Halusin aloittaa tämän nyt kuitenkin jostain, ihan jo siitä syystä että juhlistan nyt upouuden verkkokauppani avajaisia tämän marraskuun alussa! Empä ois vuosi sitten uskonut, että muuntaudun kahvilasta verkkokaupaksi, jonka hittejä on itse maalaamani lappiaiheiset mukit sekä kissataulustani tuotteistetut tuotteet kuten pipot ja tyynynpääliset. Miehän en tee muuta kuin juttuja, mistä nautin ja koen ne mulle tai muille jollain tasolla merkityksellisiksi niin mukaan toki mahtuu paljon muutakin! Käy ihmeessä selailemassa läpi. 

Koska verkkokauppani monimuotoisine tuotteineen ja juttuineen on nyt uusi Soma kunnes toisin todistan julistan sen nyt avatuksi ja tarjoan heti kaikille Soman ystäville -10% alen verkkokauppaan koodilla soma10 ( voimassa 15.11.2020. Lisäksi laitan yllärilahjan mukaan jokaiseen pakettiin, sillä mulla kun tätä somaa tuotetta jäi kahviloista melkoisen paljonkin. Kiva jakaa pois niitä pikkuhiljaa pakettien lomassa. 

Tulossa myös näinä päivinä skaba, jossa laitan alkuperäisen Keinu- tauluni 70 x 30 cm kaikille minun oman sekä soman ig sivujen tykkääjille arvontaan. Keinu syntyi kun keväällä kipsijalassa istuin kotona ja mietin, että mitä helvettiä just tapahtui. Tuli mieleen se biisi “ Joka keinussa jumalten keinuu..”. Että keinuttaa ees, taas, tunteet vie sinne ja tänne. Yks kaks ei ollut kahvilaa, kahvilayrittäjällä, joka on ikänsä määritellyt itsensä lähes työnsä kautta ja siinä mie oon kipsi jalassa enkä pääse liikkumaan. Itketti ja nauratti yhtäaikaa. Siitä huolimatta mulla oli kokoajan, niinku mulla on aina elämässä ollu, syvä luotto siihen, että asiat järjestyy. Asiat järjestyy aina lopulta ja jos ei järjesty, ei olla vielä lopussa. Siivet kantaa kyllä. 

Tämä taulu siis etsii pian uutta kotia ja tulee muistuttamaan saajaansa, että elämä kantaa kyllä myrskyissäkin. Pitää vaan pitää naruista kiinni, jopa nauttia turbulenssista ja luottaa siihen että kaikella on tarkoitus. Kaikesta selviää. Ollaan kiitollisia kun ollaan suht terveitä vielä ja elossa. Se on paljon se. Elämä on huikea lahja, joka pitäisi yrittää käyttää hyvin. 

Näillä mennään nyt ja kiitos kun luit ja kiitos kun olet täällä! Toivottavasti nähdäänkin joskus jossain merkeissä! Ja käy ihmeessä tsekkaan uus soman sivusto läpi kauppoineen ja käytä  koodi soma10 hyödyksi, jos löytyy jotain mukavaa sulle tai mietit jo mitä pukinkonttiin. Tämäkin on kyllä jännä yrittäjyyden muoto, verkkokaupan pito! Who would have known?

xxxx

Heli

SomaStyle | Heli Alatalo, Cafe Soma Oy.